Ruanda Kauppa (% BKT:sta)

Tämä indikaattori, jota usein kutsutaan kaupan avoimuusasteeksi, edustaa maan tavaroiden ja palveluiden kokonaisviennin ja -tuonnin yhteisarvoa prosenttiosuutena sen bruttokansantuotteesta (BKT). Se toimii ensisijaisena mittarina arvioitaessa sitä, kuinka syvästi talous on integroitunut maailmanmarkkinoille. Aggregoimalla sekä sisään- että ulosvirtaukset se kuvaa kansainvälisen kaupan suhteellista merkitystä maan koko taloudelliselle toiminnalle. Korkeampi prosenttiosuus viittaa siihen, että suuri osa kotimaisesta tuotannosta on suunnattu ulkomaisille markkinoille tai että kotimainen kulutus tukeutuu voimakkaasti ulkomaisiin tuotteisiin. Päinvastoin, alhaisempi suhdeluku osoittaa usein omavaraisempaa tai kotimaahan keskittyvää taloutta. Laskelma sisältää aineelliset hyödykkeet, kuten koneet ja öljyn, sekä aineettomat palvelut, kuten matkailun, talouskonsultoinnin ja ohjelmistolisenssit. Se antaa tilannekuvan siitä, miten maa hyödyntää kansainvälisiä suhteellisia etujaan ja kuinka haavoittuva se on maailmanmarkkinoiden heilahteluille.

Tämän indikaattorin ensisijaiset tiedot keräävät Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD). Kansalliset tulliviranomaiset kirjaavat tavaroiden liikkumisen rajojen yli, kun taas keskuspankit seuraavat palveluita maksutaseen (BoP) puitteissa. Nämä luvut harmonisoidaan sitten kansantalouden tilinpidon (SNA) ohjeiden mukaisesti maiden välisen vertailukelpoisuuden varmistamiseksi. Merkittävä rajoitus on jälleenvientitilanne, jossa Singaporen tai Alankomaiden kaltaiset maat toimivat kauttakulkukeskuksina; niiden kauppavolyymit voivat ylittää niiden koko BKT:n, koska samat tavarat lasketaan sekä tuonniksi että vienniksi. Lisäksi indikaattori ei ota huomioon maakuntien tai osavaltioiden välistä kotimaankauppaa, joka voi olla valtavaa suurissa maissa, mikä saattaa aliarvioida niiden taloudellista keskinäisriippuvuutta verrattuna pienempiin valtioihin.

Maailmanpankki ja Maailman kauppajärjestö tarjoavat yleensä yhdenmukaisia lukuja, vaikka eroja voi syntyä palveluiden arvostustavoista. UNCTAD:n tiedot voivat myös poiketa hieman johtuen erilaisista menetelmistä kirjata kauttakulkutavaroita tai erityistalousalueita.

Yli 100 %:n kauppa-BKT-suhde tunnistaa maan yleensä globaaliksi kaupan keskukseksi tai pieneksi valtioksi, jolla on suuri ulkoinen riippuvuus. Maailmanlaajuiset keskiarvot vaihtelevat yleensä 50 %:n ja 60 %:n välillä, kun taas alle 30 %:n suhdeluku nähdään usein erittäin suurissa talouksissa tai talouksissa, joissa on rajoittava kauppapolitiikka.

Viime vuosikymmenien aikana maailmanlaajuinen kauppa-BKT-suhde on ollut merkittävässä kasvussa, mikä heijastaa globalisaation syvenemistä ja kansainvälisten toimitusketjujen laajentumista. Vaikka vuoden 2008 finanssikriisin ja tuoreemman maailmanlaajuisen terveyskriisin aikana tapahtui jyrkkä supistuminen, tuoreet tiedot osoittavat kauppavolyymien sitkeää toipumista. Kaupan luonne on kuitenkin muuttumassa; vaikka tavarakauppa on polkenut paikallaan joillakin alueilla, palvelukauppa – erityisesti digitaalisesti toimitetut palvelut – laajenee nopeasti. Tuoreet arviot viittaavat suuntaukseen kohti alueellistumista tai 'near-shoringia', jossa maat priorisoivat kauppaa maantieteellisten naapureiden kanssa toimitusketjun turvallisuuden parantamiseksi. Näistä muutoksista huolimatta kansainvälinen kauppa on edelleen maailmanlaajuisen talouskasvun keskeinen moottori, ja nykyinen maailmanlaajuinen keskiarvo liikkuu noin 50–60 prosentissa kokonaistuotannosta.

Alueelliset vaihtelut ovat jyrkkiä ja usein maantieteen ja kotimarkkinoiden koon määrittämiä. Korkean tulotason pienet taloudet Euroopassa ja Itä-Aasiassa raportoivat usein yli 100 %:n suhdelukuja johtuen roolistaan alueellisina valmistus- tai kauttakulkukeskuksina. Esimerkiksi euroalue ylläpitää korkeaa integraatiota Euroopan unionin sisämarkkinoiden ansiosta. Sitä vastoin suurilla talouksilla, joilla on valtava kotimainen kuluttajapohja, kuten Yhdysvalloilla, Brasilialla ja Intialla, on tyypillisesti alhaisemmat kauppa-BKT-suhteet, jotka asettuvat usein 25 %:n ja 40 %:n välille. Tuoreet tiedot osoittavat, että Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Kaakkois-Aasia integroituvat yhä enemmän globaaleihin verkostoihin, kun taas jotkut Lähi-idän luonnonvaroiltaan rikkaat maat osoittavat korkeita suhdelukuja, joita ajaa ensisijaisesti raaka-aineiden vienti. Pienet saarivaltiot osoittavat usein suurinta volatiliteettia, koska niiden taloudet riippuvat voimakkaasti tuontihyödykkeistä.