Ruanda Sanitaatio

Sanitaation saatavuus mittaa sen väestönosan osuutta, joka käyttää palveluita, jotka erottavat ihmisen ulosteet hygieenisesti ihmiskontaktista. Ensisijainen kansainvälinen standardi, jonka WHO:n ja UNICEFin yhteinen seurantaohjelma (JMP) on asettanut, käyttää sanitaatiotikkaita palvelutasojen luokitteluun. Tikkaiden huipulla on turvallisesti hoidettu sanitaatio, joka edellyttää sellaisten parannettujen tilojen käyttöä, joita ei jaeta muiden kotitalouksien kanssa ja jotka varmistavat, että jätteet joko käsitellään ja hävitetään paikan päällä tai kuljetetaan ja käsitellään laitoksen ulkopuolella. Parannettuja tiloja ovat vesijohdotetut tai huuhdeltavat käymälät, jotka on yhdistetty viemäriverkostoon, saostusaltaisiin tai kuoppakäymälöihin, sekä tuuletetut parannetut kuoppakäymälät ja kompostoivat käymälät. Tikkaiden alemmat askelmat sisältävät peruspalvelut, rajoitetut palvelut, parantamattomat tilat ja avo-ulostamisen. Tämä indikaattori on kriittinen kestävän kehityksen tavoitteen 6.2 seurannassa, jonka tavoitteena on yleinen pääsy riittävään ja tasapuoliseen sanitaatioon kaikille yksilöille.

WHO:n ja UNICEFin yhteinen seurantaohjelma (JMP) kerää tietoja yli 100 maasta tuottaakseen vertailukelpoisia maailmanlaajuisia arvioita. Ensisijaisia tietolähteitä ovat kansalliset väestönlaskennat, kotitalouskyselyt, kuten Demographic and Health Surveys (DHS) ja Multiple Indicator Cluster Surveys (MICS), sekä palveluntarjoajien tai sääntelyviranomaisten hallinnolliset tiedot. Merkittävä rajoitus on tietovaje paikan päällä olevien sanitaatiotilojen, kuten saostusaltaiden ja kuoppakäymälöiden, hallinnasta; vaikka viemäriliitäntätiedot ovat usein selkeitä, sen seuraaminen, tyhjennetäänkö ja käsitelläänkö näiden järjestelmien lietteet turvallisesti, on paljon monimutkaisempaa. Lisäksi parannettujen tilojen määritelmät voivat vaihdella hieman kansallisten standardien ja kansainvälisten vertailukohtien välillä, vaikka JMP pyrkii harmonisoimaan nämä standardoitujen ydinkysymysten avulla. Monien matalan tulotason maiden arviot perustuvat usein lineaarisiin regressioihin kyselyvuosien välisten aukkojen täyttämiseksi ja raportoinnin ajallisen johdonmukaisuuden varmistamiseksi.

Useimmat kansainväliset järjestöt, mukaan lukien Maailmanpankki ja Yhdistyneet kansakunnat, tukeutuvat yksinomaan WHO:n ja UNICEFin JMP-ohjelmaan sanitaatiotilastoissa johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Pieniä eroja voi syntyä, kun kansalliset hallitukset raportoivat parantuneesta saatavuudesta paikallisten infrastruktuurimääritelmien perusteella, jotka eivät vastaa kansainvälisiä kriteerejä.

Sanitaation saatavuuden maailmanlaajuinen tavoite on 100,0 % turvallisesti hoidettuja palveluita vuoteen 2030 mennessä. Alle 50,0 %:n kattavuus viittaa yleensä vakavaan kansanterveysriskiin, kun taas avo-ulostamisen poistamista pidetään perusihmisarvon ja tautien ehkäisyn ensisijaisena virstanpylväänä.

Viimeaikaiset tiedot osoittavat sanitaation saatavuuden tasaista kasvua: noin 1,2 miljardia ihmistä on saanut pääsyn turvallisesti hoidettuihin palveluihin viime vuosikymmenen aikana. Nykyisten arvioiden mukaan 58,0 % maailman väestöstä käyttää nyt turvallisesti hoidettua sanitaatiota, kun luku 2010-luvun puolivälissä oli 48,0 %. Tästä edistyksestä huolimatta 3,4 miljardilta ihmiseltä puuttuvat edelleen turvallisesti hoidetut palvelut, ja 354 miljoonaa ihmistä harjoittaa edelleen avo-ulostamista. Huomattava suuntaus on merkittävä parannus maaseudulla, missä kattavuus nousi viime vuosina 36,0 prosentista 49,0 prosenttiin, kun taas kaupunkien kattavuus on pysynyt suhteellisen vakaana 66,0 prosentissa, koska nopea kaupungistuminen ylittää infrastruktuurin kasvun. Ennusteet viittaavat siihen, että maailma ei ole tällä hetkellä matkalla saavuttamaan yleistä turvallisesti hoidettua sanitaatiota vuoteen 2030 mennessä, ellei edistymisvauhti nelinkertaistu. Toimet keskittyvät yhä enemmän lietteen hallintaan kaupungeissa, joita perinteiset viemäriverkostot eivät palvele, tavoitteena parantaa turvallisuutta koko palveluketjussa.

Alueelliset erot ovat edelleen jyrkkiä: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa saatavuus on alhaisinta. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa alle 25,0 prosentilla väestöstä on monissa maissa pääsy turvallisesti hoidettuihin palveluihin, ja alueen osuus maailman avo-ulostamista harjoittavasta väestöstä on merkittävä. Afrikan sisällä Itä-Afrikassa on erityisen suuri parantamattomien tilojen taakka, joka nousee joillakin osa-alueilla jopa 43,0 prosenttiin. Sitä vastoin Etelä-Afrikassa parannetun sanitaation kattavuus on suhteellisen parempi ja parantamattomien tilojen määrä paljon pienempi. Etelä-Aasiassa on tapahtunut nopeita parannuksia avo-ulostamisen lopettamisessa, vaikka turvallisesti hoidetut palvelut laahaavat edelleen perussaatavuuden perässä. Sitä vastoin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pääsy turvallisesti hoidettuihin palveluihin on lähes yleistä. Tulotaso on keskeinen saatavuuden määrittäjä; matalan tulotason maiden varakkaimmilla kotitalouksilla on usein 5–9 kertaa todennäköisemmin pääsy palveluihin kuin köyhimmällä viidenneksellä.